SH -> kotisivulle Päivitetty 23.5.2010 © 2010 Sakari Hannula
Sudenpesä 2010
edellinen | osion alkuun | seuraava
[Kotisivulle]
[Matkat]
Ketrzyn

Näkymä Ketrzynin keskustaan päin hotellihuoneeni ikkunasta

Ketrzyn eli aikoinaan Saksan Itä-Preussin kaupunkin Rastenburg on kuuluisa johtajanpäämaja Sudenpesästä. Kaupungissa on myös Saksalaisen ritarikunnan linna. Muuten kyseessä on pikkukaupunki.

Ketrzyniinkään en ehtinyt juurikaan tutustua kuin linnan sisäpihaan ja vieressä olevaan kirkkoon lähtöpäivän aamuna. Edellisenä päivänä olimme tulleet suht ajoissa perille, ja olin alkuillasta kävelemässä kohti n. 1,5 km:n päässä olevaa raatihuonetta, mutta vesisateen kastettua paitani läpimäräksi käännyin ennen puoliväliä takaisin. Hotellin ravintola oli onneksi auki, joten vietin iltaa muiden matkalaisten kanssa.

Hotelli oli hyvä - uusi ja erittäin siisti. Aamupala oli riittoisa, ja wlan ilmainen, kunhan pyysi verkkoavaimen vastaanotosta. Valitettavasti wlan ei kantanut huoneeseni, mutta antoi siten lisäsyyn siirtyä alakerran ravintolaan.



edellinen | alkuun | seuraava