SH -> kotisivulle Päivitetty 25.2.2003 © 2003 Sakari Hannula
Amsterdam | Rooma | Vatikaani | Wien
edellinen | alkuun | seuraava
[Kotisivulle]
[Matkat]

Rooma

Hotellimme oli siisti ja rauhallinen. Sijainti oli myös hyvä Esquilinuksessa Piazza Vittorio Emanuele II:n lähellä. Piazzalla oli metroasema, hotellimme edestä meni ratikka ja päärautatieasemalle oli n. kilometri. Piazza Navonalle oli ehkäpä 3 kilometriä; ainakin sen käveli puolessa tunnissa. Ensimmäinen huoneemme oli viileä, ja siellä ei toiminut lämmin vesi, mutta seuraava huoneemme oli sitten aivan ok.

Sää Roomassa oli suomalaisille sopiva. Aamulla oli jo 17-23 astetta, ja sadekaan ei kiusannut. Välillä tuuli reippaasti, ja ilma oli utuinen.

Tärkeimpiin nähtävyyksiin museoita lukuunottamatta tuli tutustuttua. Kävelin paljon, sillä etäisyydet eivät olleet kovin suuria. Historiallisten nähtävyyksien, rauniokasojen, lähistön kiveykset eivät tuntuneet jaloissa mukavilta.

Välillä häiritsi välimerellinen "en tiedä, eikä oikeastaan kiinnostakaan" -asenne. Mielessä kävi myös, että jos kaupunki olisi Saksassa, niin kaikki historilliset kohteet olisivat viimeisen päälle kunnostettuja ja avoinna kävijöille. Italialaiset olivat muutaman vuosituhannen aikana saaneet vasta rakennustelineet pystyyn... Kuitenkin heitä pitää kunnioittaa, koska niin paljon historiaa on säästynyt meidänkin sukupolvemme nähtäväksi.

Liikenne Roomassa oli jalankulkijalle sangen kaoottista. Autojen kanssa vielä pärjäsi, mutta skootterikuskit olivat hulluja. Pienet moottorit huusivat kimeästi, ja itsellä pää pyöri vaaroja väistellen.

EUR eli Espozione Universale di Roma oli hieman erilaista Roomaa. Metrolinjan päässä oleva esikaupunki on Mussolinin päähänpisto, joka valmistui lopulta 1950-luvulla. Fasistista suuruudenhulluutta; valtavia marmorirakennuksia, kaaria ja pylväitä sekä leveitä katuja. Harmi vain, että lähempi tutustuminen osoitti kaiken olevan melko nuhruista. Nurmikot huonommassa kunnossa kun Suomessa talven jäljiltä, ja rakennukset, jotka lähinnä olivat virastoja ja muita julkisia rakennuksia, olivat kadun tasolla töhrittyjä ja haisivat kuselle. Näkemisen arvoinen paikka kuitenkin.

Roomasta jäi vaikutelma, että kiva oli käydä ja paljon oli nähtävää, mutta eipä ole mitään syytä tulla toiste.

Rooma on Italian pääkaupunki. Sielä on n. 3,8 miljoonaa asukasta, ja Italiassa n. 57,5 miljoonaa.

Linkkejä:
Comune di Roma
Romeguide
Citta di Roma

[Matkat]
[Kotisivulle]
edellinen | alkuun | seuraava
Amsterdam | Rooma | Vatikaani | Wien