SH -> kotisivulle Päivitetty 3.10.2007 © 2007 Sakari Hannula
Ljubljana 2007
edellinen | osion alkuun | seuraava
[Kotisivulle]
[Matkat]
Keskusta
Ljubljanan keskustaa

Keskusta-kaupunginosassa ovat merkittävimmät museot, teatterit, galleriat, tavaratalot ja erikoisliikkeet sekä hallinnon, talouden ja koulutuksen toimijat. Ljubljana-joki erottaa sen Vanhakaupungista, jonka tavoin myös Keskustan rantakadut ovat täynnä kahviloita ja ravintoloita.

Keskustassa on myös pieni palanen sosialistista realismia Tasavallan aukion ympärillä: Maksimarket, parlamentti, muistomerkki sekä kaksi tornitaloa. Muuten keskusta onkin silmiinpistävästi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun rakennuksien täyttämä.

Kaupungin keskeinen kohtaamispaikka on Keskustan Preserenin aukio, ja mukavia ravintoloita terasseineen löytyy rantakatujen lisäksi myös Knafjev prehod -kävelykadulta.

Hotellini Emonec sijaitsi 50 metrin päässä Preserenin aukiolta, 30 metrin päässä Kongressiaukiolta ja yhden korttelin päässä Ljubljana-joesta. Hotelli oli siisti ja edullinen, aamiainen seisovasta pöydästä runsas ja maittava, minkä lisäksi hotellissa oli ilmainen wlan.

Linkkejä:
Hotelli Emonec

Käyttöoikeudet kuviin myy Sakarima-kuvatoimisto.
[Matkat]
[Kotisivulle]
edellinen | alkuun | seuraava