Kotimaan postin järjestelyt
murrosajan Suomessa

 

Viime vuonna julkaistiin Petteri Hannulan ja Juha Valtosen Suomen 1800- ja 1900-lukujen vaihdetta lähivuosikymmenineen käsittelevä postihistoriateos. Tuo aika on jo kansakunnan historiallian osalta venäläistämistoimenpiteineen, maailmansotineen, sisällissotineen ja itsenäistymisineen hyvin merkittävä ja sitä se on myös postihistoriallisesti.

Teoksesta on vuonna 2005 työstetty kolmas, uudistettu painos. Siinä kuvitusta on lisätty ja monipuolistettu merkittävästi. Lisäksi on parannettu teoksen lähdeteoskäyttöä lisäämällä lukujen loppuun viittaukset muiden lukujen niihin säädöksiin, joissa on kytkentöjä kyseisen luvun pääasiaan, ja teoksen loppuun erinomaisen laaja asiasanahakemisto. Näiden myötä teoksen sivumäärä on yli 1,5-kertaistunut 148 sivuun.

Teoksessa lähdetään liikkeelle vuoden 1881 postijärjestyksestä ja seurataan asetuksiin sekä Postihallituksen kierto- ja yleisiin kirjeisiin tukeutuen, kuinka postin järjestelyt eli postilähetykset ja niiden käsittely kehittyivät tuona aikana Suomessa kotimaan postin osalta. Tarkasteltava jakso päättyy vuoden 1924 postijärjestyksen voimaanastumiseen. Pääpaino on merkinnöissä, jotka näkyvät postilähetyksen jättäjälle tai vastaanottajalle lähetyksessä tai siihen välittömästi liittyvissä dokumenteissa (kuten kuiteissa). Postilaitoksen sisäisiin menettelyihin (kuten kartoittamiseen tai lunastusten ylöskantoon) liittyvää ohjeistusta on mukaan otettu lähinnä niiltä osin kuin sen on katsottu tuovan lisäinformaatiota merkintöjen taustoista.

 

Esimerkkisivuja:

(Tarvitset Acrobat Readerin)

sisällysluettelo (29kt)

sivu 10 (55kt)

sivu 13 (35kt)

sivu 133 (32kt)

 

Hinta:
Painos väliaikaisesti loppuun myyty

Teoksen hinta värikuvitteisena ja tukevasti kampasidottuna on 71 euroa (+toimituskuluja 5 eur lähetykseltä). Toimitusaika 2-4 viikkoa.

 

Tiedustelut ja tilaukset:

Joutjärven Postimerkkikerho ry
email: petteri@hannulat.net